Kuten jo aikaisemmin sanoin, ennein nykyistä, ensimmäistä oikeaa poikaystävääni en todellakaan tiennyt mitä rakkaus on. Luulin ehkä tietäväni, ja ehkä tiesinkin jotain, mutta en todellakaan ymmärtänyt sen olevan näin syvää, näin lävitsetunkevaa ja valloittavaa. Toisaalta, en ymmärtänyt myöskään sitä, että rakkaus aiheuttaa myös kyyneleitä ja kipua. Se vain tuntuu olevan välttämätöntä, jos rakastaa toista ihmistä paljon.
Minulle rakkaus on monia asioita, enkä voi määritellä sitä tyhjentävästi vaikka haluaisinkin. Minulle se on helliä katseita, vienoja hymyjä, pehmeitä silityksiä ja sitä, että pitää sylissä. Minulle se ei ole suuria sanoja ja ballaadeja, vaan sitä, että olet sytyttänyt kynttilöitä kun tulen kotiin, sitä, että peittelet minut kun minulla on kylmä ja sitä, että syömme yhdessä. Totta kai se on myös niitä kliseisiä asioita; toisen kunnioittamista ja kuuntelemista, luottamusta ja rehellisyyttä, lempeyttä, ymmärtäväisyyttä ja kiintymystä. Sitä, että tuntee yhteenkuuluvuutta jonkun kanssa.
Ainakin minä olen löytänyt poikaystävässäni puuttuvan puoliskoni, niin kuluneelta kuin se kuulostaakin. En olisi enää kokonainen ilman häntä, sillä tällä hetkellä täydentää minua, ja luulen ja toivon, että myös minä häntä.
Ja tässä todella kaunis rakkaus-biisi: Death Cab for Cutie: I Will Follow You Into the Dark.
~Sylphide
