Itkevä lintu

Hae minut takaisin
Pujota käsi monen kerroksen läpi, iholle asti
Odota siinä
Kuuntele kuinka pihan perällä, itkee lintu
Anna tottua painoosi
Ja jos näet haavoja, sido ne tiukasti

Pakota minut muistamaan
Kuinka helppoa, on puhua
Pakota minut muistamaan
Kuinka helppoa, on laulaa

Ruoho nousee maasta varoen
Ketunpojan silmät aukeavat hiljaa

Odota vielä
Kuuntele kuinka rintalastan alla, muuttuu rytmi
Kun tulee aamu
Laske selkä maata vasten, ja palaan luoksesi

Pakota minut muistamaan
Kuinka helppoa, on puhua
Pakota minut muistamaan
Kuinka helppoa, on laulaa

Ruoho nousee maasta varoen
Ketunpojan silmät aukeavat hiljaa

Pakota minut muistamaan
Kuinka helppoa, on laulaa

Ruoho nousee maasta varoen
Ketunpojan silmät aukeavat hiljaa


Eräällä rauhallisella ja vehreällä pihamaalla eleli pieni lintu. Lintu oli jo melkein aikuinen, mutta silti sitä usein pelotti, ja se olisi mieluummin halunnut olla ihan pieni. Aina kun se alkoi pelätä jotain, se olisi halunnut liidellä itkien jonkun tutun ja turvallisen, kuten äidin tai ystävän, syliin, mutta se ei voinut, koska oli jo melkein aikuinen. Eivät aikuiset linnut tee niin. Mutta oikeastaan, kun asiaa tarkemmin ajatteli, tätä pientä lintua oli aina pidetty aikuisena. Se ei koskaan ollut voinut lentää äidin syliin.

Muut linnut sanoivat aina: "Oletpa sinä iloinen ja toimelias pikkulintu. Sinulla on hieno elämä edessäsi. Mutta linnusta ei tuntunut siltä. Se olisi vain halunnut että joku olisi sukinut ja silittänyt sen sulkia niin kauan, että olisi ymmärtänyt että ei, tämä lintu ei pärjää yksin.

Kerran lintu sitten tapasi komean ja suloisen poikalinnun. Se oli kovin ystävällinen ja piti pienestä linnusta hyvää huolta, ja hetken aikaa lintu oli hirmuisen onnellinen. Vähän ajan kuluttua se kuitenkin huomasi, ettei tämäkään niin ihastuttava poikalintu kuullut, kun pikkulintu öisin itki puussaan.

Niin paino linnun sydämessä vain kasvoi kasvamistaan, ja lintu tunsi olonsa päivä päivältä raskaammaksi. Eräänä päivänä se sitten huomasi, ettei enää jaksanut lentää. Lintu yritti ja yritti, kunnes lopulta, täysin uupuneena, tipahti korkeasta puusta maahan. Silloin tulivat kaikki linnut surren tämän ympärille, laskivat linnun arkkuun ja hautasivat sen. Hauta peitettiin kauniilla valkoisilla kukilla ja hautakiveen kirjoitettiin: "Tässä lepää maailman iloisin lintu."


Tarkoituksellisen naiivi kertomus, tai no, satu ehkäpä...

~Sylphide