Hetki

Pimeässä yökerhossa vilkkuvat monenväriset valot. Auringon keltaista, rubiinin punaista, syvää sinistä ja metsänvihreää.Värit sekoittuvat päässäni eriväristen valojen mereksi, joka aaltoilee musiikin tahdissa. Nostan katseeni ylöspäin kohti kattoa nähden aaltojen hypnotisoivan liikkeen. Liikehdin horjuen, täysin aaltojen vietävissä, mutta omassa päässäni kuvittelen tanssivani.

Katseemme kohtaavan yllättäen, niin nopeasti etten ehdi edes ymmärtää mitä on tapahtunut. Ilmeisesti törmäsit minuun, ja nyt kiiltelevät silmäsi katsovat omiani. Mistä sinä edes ilmestyit? Hetki sitten siinä ei ollut ketään, oli vain minä ja minun valomereni. Nyt olet siinä katsoen minuun. Vartaloni kuitenkin osaa toimia kun aivoni vielä miettivät tapahtunutta. Nostan käteni sinun pehmeään niskaasi ja sinä lasket omasi minun lantiolleni.

Nyt huojumme yhdessä valojen joukossa. Ehkä se on tanssimista, ehkä ei, minä en välitä. Yritän katsoa sinun kauniita kiilteleviä silmiäsi, mutta se on vaikeaa, koska sinulla on päässäsi jonkinlainen hattu. Siitä lankeaa kasvoillesi tumma varjo.

Näen sinun kuitenkin hymyilevän. Hymy on yhtä aikaa suloinen, rohkea ja ujo. Hymyilen, ainakin omasta mielestäni, sinulle takaisin. Kuka tietää, näyttikö se todellisuudessa hymyltä.

Ajan käsite on hävinnyt mielestäni. Ympärilläni tapahtuu ties mitä, mutta minun päässäni on vain värivalojen aallot ja sinun säteilevä hymysi.

Sitten, jälleen yllättäen, ilman että ehdin reagoida, siirrät kätesi selälleni ja vedät minut itseesi päin. Hymysi on muuttunut helläksi ja niin kovin araksi, että minun tekee mieli silittää poskeasi ja sanoa "älä pelkää". Tuot pääsi hitaasti, niin hitaasti kohti omaani, kunnes otsamme koskettavat kevyesti toisiaan. Näen edelleen hymysi, joka on nyt vain pieni häivähdy suupielissäsi. Katselemme hetken toisiamme, aika ympärillämme on pysähtynyt. Olen niin lähekkäin, että näemme toisen jokaisen ajatuksen. Musiikkia ei kuulu, vain aaltojen kohina kuuluu korvissamme. Hellästi kosketat nenääni nenälläsi, ja hitaasti ja niin epävarmasti painat pehmeät huulesi huulilleni.

Valomeri katoaa ja tilalle tulee ilotulitus. Raketteja sinkoilee ilmaan yhtenään kaikissa sateenkaaren väreissä. Värejä on joka puolella, ja ne ympäröivät sinut ja minut, meidät.

Aikaa tai musiikkia ei ole, aallot ovat kadonneet. On vain me, sinun huulesi huulillani ja kaulallani, sinun kätesi selälläni. Välillä painat otsasi vasten omaani ja hymyilet valaisten maailmaani kirkkaammin kuin yksikään ilotulitus.

Jossain vaiheessa kuitenkin irrottaudut minusta. Hymyilet viimeisen kerran, käännät selkäsi ja kävelet pois. Mihin sinä oikein menit? Äsken olit siinä, ihan lähellä, mutta nyt en näe edes selkääsi, vain pimeää.

Sinä lähdit, minä jäin. Vajoan taas väriaaltojen sekaan.



Kommentit ovat tervetulleita! : )

  ~Sylphide